Sairaala, joulu, Tokio, mitä nyt

Välillä on ollut kivaa ja välillä ei ihan niin kivaa.

Huippuhetkiin ei ehkä kuulunut tulehtunut umpilisäke ja sen leikkaus.

Hyviä juttuja on toisaalta olleet esim. joulun tienoilla vierailleet Ari, Susu ja Ässä. Ja patikkaretki Kuramalle, joka on melko pyhänä pidetty vuori Kioton pohjoispuolella.

Vuoren temppeleillä voi esim. kumartaa alttarille. Tai polvistua oman kameransa eteen, kukin makunsa mukaan.

Käytiin katsomassa myös Kultaista Paviljonkia. Se oli melko kultainen.

Sitten alkoikin taas alamäki, jota myös jouluksi kutsutaan. Tai jouluksi ruokamyrkytyksessä. Muilla talon asukeilla kuin allekirjoittaneella oli kyllä varmaan ihan kivaa, vaikka Heikkaa harmittikin, että jouduttiin perumaan isot joulujuhlamme, joita varten se oli tehnyt ruokaa parin päivän ajan.

Joulun jälkeen alkoi taas ylämäki, joka johti ihan Tokioon ja siellä melko ylös saakka.

Tokiossa käytiin moikkaamassa Hachikoa. Hachiko oli hauva, joka eli 1920-luvulla erään japanilaisen professorin omistuksessa. Joka ilta Hachiko tuli isäntään vastaan Tokion Shibuyan juna-asemalle, kunnes eräänä iltana professori ei enää palannutkaan. Professorin kuoleman jälkeen Hachiko tuli silti, yhdeksän vuoden ajan, joka päivä asemalle odottamaan häntä palaavaksi.

Patsaan kanssa tuli poseeraamaan myös yksi varsin järkyttyneen oloinen pupu. Joko se oli hyvin otettu Hachikon tarinasta tai sitten yksi maailman vilkkaimmista risteyksistä ei ole pupujen luontainen ympäristö, emme tiedä.

Tiedämme kuitenkin jotain; ystävällisten kylttien avulla saimme tietoomme, mikä olisi tupakan ideaalinen kantokorkeus.

Heikkaa tämä tieto vähän suututti. Tai sitten jollain muulla oli mielipide siitä, missä kohtaa kartalle mennään, tai minne pitäisi mennä seuraavaksi.

Mentiin poseeraamaan Meijin pyhätölle.

Käväistiin myös Arin kanssa Venetsiassa poseeraamassa.

Tai sitten se oli Disneyland Sea Tokiossa.

Sieltä ylä-ja alamäki vasta löytyikin.

Toisia näköjään alamäet huvitti enemmän kuin toisia.

Puolentoista tunnin jonot laitteisiin eivät tosin huvittaneet ketään.

Joten välillä tuli riitaa.

Kivointa oli päästä Pienen merenneidon maailmaan! Sieltä poistumisesta ei ole kuvia, ne olisivat olleet herkemmille lukijoille ehkä liian rankkoja.

Muita kuulumisia on parhaillaan menossa oleva Pinjan näyttely täällä toisen mediataiteen vaihtarin kanssa. Sekä se, että Heikalla on pyörähtänyt vika kuukausi käyntiin. Heikan koulu loppuikin jo jouluna, ja Pinjalla loppuu ensi viikolla. Suurin osa vaihtarikavereista (ja tietysti vieraamme Ari, Susu ja Ässä) ovat kaikki palanneet kotimaihinsa, joten pieni tuttavapiirimme täällä on kutistunut entisestään, ja kodin ulkopuoliset aktiviteetit koulujen myötä myös.

Itse olen silti näillä näkymin jäämässä tänne huhtikuuhun asti, odottelen Heikan lähdön jälkeen puolitoista kuukautta yksin kirsikankukkien puhkeamista uuteen kevääseen.

-Pinja